Slider

JYVÄSKYLÄN HÄÄMESSUJEN TUNNELMIA

31/01/2017


Jyväskylän Häämessuista on jo puolitoista viikkoa, mutta parempi summata kokemuksia myöhään kuin ei milloinkaan, am I right?



Asiaan: Jyväskylän Häämessut oli ensimmäiset häämessut, joilla mä oon ikinä käynyt. En tiennyt, mitä odottaa tai toivoa, joten kokemuksena tapahtuma oli ainakin ainutlaatuinen. Kiersin messualuetta toisen kaasoni kanssa, joka on häähullu potenssiin kymmenen. Oltiin sovittu treffit puoli kahdeltatoista Lutakkoon, mutta erinäisten vaiheiden myötä olin tyylikkäästi 25 minuuttia myöhässä. Myöhästymisen myötä meillä kävi kuitenkin tuuri ja saatiin ovelta ilmaisliput messuille!

Ehdittiin juuri näkemään hääpukunäytös, jossa oli mukana myös kaasojen mekkoja ja miesten pukuja. Kaiken kaikkiaan mekot oli aika täynnä kimallusta ja krumeluureja, joten ne ei iskeneet muhun mitenkään kovasti. Muutaman kohdalla ihastelin mekkoa mallin päällä, mutten tosiaankaan nähnyt itseäni astelemassa alttarille se päällä. Oli ihan kiva nähdä tämänhetken hääpukumuotia, mutta omaa silmää se ei kovin paljon miellyttänyt.

Hääpukujen lisäks messuilla oli tietenkin paljon koruja, bändejä, kirkko ja asianajajat, sekä kattauksia ja kakkuja. Mua kiinnosti ehkä eniten kakut, koska halusin tietää, mitä himoitsemani jenkki-tyylinen hääkakku maksaa. Kävi ilmi, että siitä saa pulittaa ihan sievoisen summan, ainakin täällä Keski-Suomessa (sadan hengen kakku maksaa 500 euroa...). En ole tehnyt asiassa minkäänlaista hintavertailua, joten olen satavarma, että kakun saa jostain halvemmallakin.

Muuten olin aika pettynyt messujen tarjontaan. Vaikkei mulla mukamas ollut kovinkaan kovat odotukset, oli mulla tapahtuman jälkeen vähän sellainen olo, että tässäkö tää nyt oli. Ihan kivaa joo, muttei mitään erikoisen kivaa, eikä oikein mitään mulle (kakun pyörryttävän hinnan selvittämisen lisäksi). Se, mitä messuista sai irti, oli ehkä uusi buusti omien häiden suunnittelemiseen. Laitettiin samana iltana kaason kanssa hääbudjettia kasaan miehen avustuksella ja katseltiin mekkoja netistä. On se vaan aikamoinen työmaa... Mutta onneksi on vielä reilusti aikaa!

Jos joku miettii, että bloggaanko pelkästään hääjuttuja tästä eteenpäin, niin en! Mutta niitä tulee ehdottomasti ilmestymään enemmän.

Ja hei, jos sulla on hääblogi, niin jätä linkki kommentteihin. Uusi lukeminen kiinnostaa aina!






As this post talks about a local wedding fair, the text will only be in Finnish. To sum it up, I attended the fair with my maid of honor and while it was exciting and new, I was a bit disappointed with what they had to offer. However, it really boosted up my excitement over planning this whole thing so lots and lots more wedding related stuff is coming your way in the following months (and years). If you wish to read something romantic, why not take a look at our engagement story? I'm told it's pretty cute. (And it features our beautiful engagement photos by Heidi Järvenpää!)

No comments:

Post a Comment

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan