Mä oon nyt täysin rehellinen: terveellinen elämä rapakon takana on vaikeaa. Vaikka niihin tiettyihin elämäntapoihin tottuu kotona Suomessa, niin amerikkalaisessa kulttuurissa niiden ylläpitäminen on haastavaa. Nyt mä kerron sulle, miksi.

Ruoka täällä on just sellaista kuin suomalaiset kuvitteleekin. Ennen tänne tuloa ajattelin, että amerikkalaiset elää pitsalla, ranskalaisilla ja hamppareilla, ja olin suurimmaksi osaksi täysin oikeassa. Ruokalassa on tarjolla pitsaa aamukymmenestä pitkälle iltaan ja jos kaikki muu ruoka sattuu loppumaan, niin pitsaan voi aina luottaa. Mulla on täysi meal plan, eli saan syödä koulun ruokalassa viikon aikana niin monta kertaa kuin huvittaa. Lisäksi planiin kuuluu 100 dollaria dining dollars -rahaa, joka käy kampuksen kahviloihin. Mun tapauksessa se kuluu siis Starbucksin chai tea latteihin. 

Amerikkalaisen ruoan lisäksi ruokalassa on kymmeniä muita vaihtoehtoja, kuten kiinalaista ruokaa, munakkaita, wrappeja, burritoja, make your own pasta, tietenkään jälkiruokatiskiä ja jäätelökoneita unohtamatta. Niin hienolta kuin se kuulostaakin, niin tässäkin on ongelmansa. Ensinnäkin oikeasti terveellisen vaihtoehdon löytäminen on vaikeaa, koska ruoissa on joko liikaa suolaa, sokeria tai rasvaa. Muun muassa keitetty parsakaali on välillä niin suolaista, että sitä ei pysty syömään ja välillä se on puoliraakaa. Toisekseen, vaikka vaihtoehtoja on paljon, niin ruokalaruokaan kyllästyy ajan mittaan.

Meillä on dormissa täysi keittiö, joten ruokaa voisi ihan hyvin laittaa itse. Se tuntuu kuitenkin vähän turhalta, koska meal planin arvo on 1 700 dollaria. ISEP-oppilaana mulla ei ollut edes mahdollisuutta jättää meal plania ottamatta, joten ruokalaruoalla kitkutetaan menemään. Aamupalan ja satunnaiset välipalat syön kotona, ja viikonloppuisin laitan joskus ruokaa itse. En kuitenkaan malta odottaa, että pääsen takaisin suomalaisen ruoan ääreen. (Makaronilaatikko, I miss you!)

Liikuntamahdollisuuksia Georgia Southern tarjoaa hyvin. Yliopistolla on lähes uusi, state of the art, Recreational Activity Center eli tuttavallisemmin RAC, josta löytyy kuntosalin lisäksi uimahalli, juoksuradat, kahdeksan koripallokenttää, wellness center, ryhmäliikuntastudiot, kiipeilyseinä, squash-hallit... RAC on vartin kävelymatkan päässä meiltä ja sinne pääsee kätevästi myös bussilla. Ainoa ongelma on, että RAC on täysin toisessa suunnassa kuin mun luennot ja meidän kaksi ruokalaa. Treenaamaan lähtemiseen täytyy siis laittaa ekstraenergiaa, että sinne saakka ikinä pääsee. Onneksi mulla on innokas kaveri, joka treenaa kuntosalilla ja raahaa mua aina välillä mukaan sinne.

Päivittäistä liikuntaa tulee harrastettua jonkun verran kävelyn muodossa. Suurin osa mun luennoista on noin vartin kävelymatkan päässä kampuksen toisella laidalla ja sinne raahaan itteni ja kirjat yleensä kahdesti päivässä. Lisäksi oon löytänyt  kampukselta kivan lenkkipolun, jota oon käynyt muutaman kerran pinkomassa. 

Liikunnan suhteen täällä on erinomaiset mahikset pysyä hyvässä kunnossa, mutta tosiaan tuo ruoka aiheuttaa haasteita. Terveellisempää ruokaa saisi aikaseksi itse kokkaamalla, mutta meal planin takia se ei tällä hetkellä ole kannattavaa. Lisäksi terveellinen ruoka on täällä kaupassa paljon kalliimpaa kuin roskaruoka tai esimerkiksi pakasteateriat. Niitä pakasteaterioita on muuten niin monta käytävää Walmartissa, että ihan pyörryttää!

Onko siellä ruutujen takana muita vaihtareita tai Amerikassa asustavia lukijoita? Miten te ylläpidätte terveellisiä elämäntapoja tässä roskaruoan valtaamassa maassa? 

4 RAVINTOLAVINKKIÄ WASHINGTONIIN

Syötiin Washingtonin reissulla niin hyvää ruokaa, että päätin jakaa teille muutamat ravintolavinkit! Kuvat on Busboys and Poetsista ja Le Pain Quotidienista. Enjoy!

Busboys and Poets

Busboys and Poets on ihana, kasvisruokailijalle sopiva ravintolavaihtoehto kaupungin itäosassa. Paikkaa kannattaa kokeilla ehdottomasti viikonloppuaamuna brunssin merkeissä. Me tykättiin matkaseuran kanssa ravintolasta niin paljon, että käytiin siellä neljän päivän reissun aikana kahdesti, ensin lounaalla ja myöhemmin brunssilla. Kasvissyöjälle vaihtoehtoja on tarjolla paljon, mutta lähes jokaiseen annokseen saa myös jotain proteiinia, kuten kanaa, mukaan. Ravintola järjestää myös erilaisia tapahtumia ja sen yhteydessä toimii pieni kirjakauppa.

Le Pain Quotidien

Le Pain Quotidien on ketjukahvila, mutta erittäin hyvä sellainen! Meidän hotellin lähellä sattui olemaan yksi näitä, ja tännekin päädyttiin kahdesti reissun aikana aamupalalle. Kahvila on tyyliltään belgialainen (kiitos Google tästä tiedosta) ja tarjoilee meidän kokemuksen perusteella hyvän brunssin. Ketjukahvilaksi paikka saattaa olla jonkun mieleen vähän hintava, mutta kun on syönyt perus amerikkalaista ruokaa seitsemän viikkoa, niin hyvästä ruoasta maksaa ihan mielellään. Näitä löytyy ihan joka puolelta Washingtonia, meidän lähipaikka oli Dupont Circlellä.

Filomena Ristorante

Filomena on yksi kaupungin parhaiten arvosteltuja italialaisia ravintoloita ja se sijaitsee iiihanassa Georgetownin kaupunginosassa. Ravintolaan laskeudutaan katutasolta ja jos ei tiedä, minne on menossa, paikan saattaa ohittaa aika helposti. Meidän vierailun aikana ravintolassa oli hullut Halloween-koristeet jo esillä, mikä teki kokemuksesta vieläkin kivemman. Ruoka oli koko reissun parasta ja meitä harmitti kovasti, että oltiin niin täynnä annoksista, että jälkiruoka jäi syömättä. Filomena on hieman keskivertoa arvokkaampi illallispaikka ja todella suosittu paikallistenkin keskuudessa, joten suosittelen tekemään pöytävarauksen etukäteen!

Sprinkles cupcakes

Jos Filomenassa oli reissun paras ruoka, niin Sprinkles Cupcakessa oli reissun paras jälkiruoka. Myös tämä ihana pieni kuppila sijaitsee Georgetownissa ja söin täällä viikonlopun päätteeksi yhden elämäni parhaista suklaamuffinsseista. Älä anna kahvilan vaatimattoman ulkonäön pettää, nämä muffinit vie nimittäin kielen mennessään!

THE STRUGGLE OF FINDING YOUR THING

When I was four years old, my mother put me to a ballet class. My memories from the class are vague but I recall the teacher telling us to be butterflies and fly around the room. I remember green and pink chiffon scarves and classical music. And I remember that I hated it.

WHAT I STUDY AND WHY

Tajusin, etten ole kirjottanut teille oikein mitään itse opiskelusta täällä Amerikassa! Täältä siis pesee round up mun tän hetkisistä kursseista ja fiiliksiä niiden suhteen.

News Reporting and Writing

En erityisemmin odottanu uutiskirjottamisen jatkokurssia, koska se ei ollu mun osa mun alkuperäisiä valintoja. Lukuvuoden alussa huomasin kuitenkin viihtyväni tolla kurssilla luultavasti siksi, että huomasin olevani aika hyvä siinä. Vaikka kurssin pitäis olla jatkotasoa, niin me lähdettiin liikkeelle 150 sanan uutisen kirjoittamisella. Sen jälkeen ollaan tehty juttuja muun muassa rasismista ja motivaatiopuhujan vierailusta kampuksella.

Multimedia Journalism

Tää kurssi on ehkä suurin pettymys tähän mennessä. Sisältö on täysin sama kuin vuosi sitten Suomessa suorittamassani monimediajournalismin kurssissa. Mutta omapa oli vikani, kun en lukenut kurssikuvauksia tarkemmin. Asia on tuttua ja helppoa, mut tehtäviä on ihan sairaan paljon. Kaikesta huolimatta viihdyn täälläkin ihan hyvin.

Patterns in Film and Lit

Tai vampyyrikurssi, niin kuin mä sitä kutsun. Mun ainoa kurssi, joka ei käsittele journalismia, käsittelee vampyyreja. Me katotaan vampyyrileffoja, luetaan Dracula ja kasa novelleja ja kirjotetaan kolmen sivun essee loppukokeena. Tää on ehdottomasti mun lempparikurssi ihan jo aiheenkin kannalta. Lisäksi opettaja on symppis vanha puolalainen professori, ja niin innoissaan kurssista, että aiheista innostuu ihan jo vaan senkin innostuksen takia.

Feature Writing

Neljästä kurssista haastavin on tässä. Feature writing on pitkien, ei niin uutismaisten juttujen kirjoittamista ja sitä varten on opeteltava ihan kokonaan uudenlainen tapa kirjoittaa. Ensimmäinen juttu, joka kirjotettiin oli uutismainen feature-artikkeli, eli siis valotettin taustaa jonkun uutisilmiön takana. Tällä hetkellä on menossa henkilöjutun kirjottaminen. Tykkään tästä kurssista, mutta haastetta siinä riittää ehdottomasti!

Mulla oli viidentenä kurssina toinen kirjallisuuden kurssi, joka käsitteli Hemingwayta ja McCarthya. Ekalla viikolla päätin kuitenkin, että neljässä on ihan tarpeeks tekemistä ja pudotin Hemingwayn pois. Kursseilla meno on vähän samanlaista kuin Suomessa lukiossa. Opettajat odottaa, että lukuläksyt on luettu ja pieniä kokeita on joka viikko. Alussa työmäärään piti vähän totutella, mutta sitku opiskeluun pääsi taas kunnolla kiinni, niin se alkoi sujua aika helposti. Listoja tekemällä ja aikatauluttamalla näistäki jutuista selviää.

Ihanaa viikonloppua sulle!

WET WEEKEND IN WASHINGTON D.C. PT. 2

Loput kuvat Washingtonin reissulta tulee tässä! Nämä keskittyy aika paljon tonne National Mallin suuntaan, josta kaikki Washingtonin kuuluisimmat nähtävyydet löytyy. Capitol Hill, Washingotn Monument ja Lincoln Memorial on siis kaikki yhdessä puistossa, mutta Capitol Hilliltä kävelee lähes tunnin Lincoln Memorialille. Ja se me tehtiin sunnuntaina, koska se oli reissun ainoa päivä, jolloin ei satanut vettä.

Lauantaina käytiin katsomassa Valkoista Taloa, joka oli pienempi kuin odotin. Muutamien selfieiden jälkeen jatkettiin matkaa Holokausti-museoon, jota oli netissä kehuttu todella paljon. Museossa vierähti kokonainen iltapäivä ja oltiin kierroksen jälkeen väsyneitä sekä henkisesti että fyysisesti. Eurooppalaiselle, joka on opiskellut historiansa, museo ei antanut kovinkaan paljon uutta infoa, mutta kierros oli ehdottomasti tunteellinen kokemus. Museo on ilmainen, joten suosittelen ehdottomasti käymään siellä ja varaamaan jonkin verran aikaa näyttelyn kiertämiseen, jos historia kiinnostaa.

Museon jälkeen otettiin taksi Georgetowniin, josta muodostui varmasti meidän molempien lempparikaupunginosa. Syötiin jälleen kerran italialaisessa ravintolassa hyvää ruokaa, jonka jälkeen paineltiin hotellille nukkumaan. Käveltiin lauantainakin yli 10 kilometriä, vaikka päivään kuului vaan aamupalapaikkaan kävely, Valkoinen talo, Washington Monument ja Holokausti-museo. Onneks oli Nike Freet mukana!

Sunnuntai alkoi pettymyksellä, koska tajuttiin, että Capitol Hill on remontissa. Ei siis saatu kummoisia kuvia sieltä, mutta jonkunlaiset turistiposeeraukset oli kuitenkin pakko ikuistaa. Sunnuntai oli myös muuten ainoa päivä, kun lämpötila kohosi jonnekin +15 asteen tuntumaan.

Tästä Toisen Maailmansodan muistomerkistä en tiennyt etukäteen yhtään mitään, mutta onhan se todella kaunis ja kuvauksellinen. Ja Amerikassa kun ollaan, niin muistomerkissä löytyvässä laatassa lukee World War II 1941-1945.

Nähtävyyskierros päättyi sunnuntaina Lincoln Memorialille ja Vietnamin sodan veteraanien muistomerkille. Siitä jatkettiin vielä jälleen kerran Georgetowniin tekemään vikat shoppailut ja syömään, ennen lentokentälle suuntaamista.

Washington oli ihana kokemus ja sunnuntaina tuntui siltä, etten olisi halunnut lähteä takaisin Statesboroon, Toivon tosissani, että pääsen tonne vielä uudestaan joskus! Washingtoniin liittyvät postaukset eivät kuitenkaan lopu tähän, sillä ens viikolla on tulossa vielä muutama ravintolavinkki! Rentoa sunnuntaita sulle. :-)

AJATUKSIA AMERIKASTA 2.0

Ensimmäinen Ajatuksia Amerikasta -postaus oli niin suosittu, että ajattelin jakaa näitä kummallisia "Vain Jenkkilässä" -juttuja lisää. Niitä nimittäin kertyy edelleen, kun amerikkalaiseen kulttuuriin pääsee enemmän sisälle.

"Hi, how are you?"

Amerikkalaiset vaihtavat litanian kohteliaisuuksia tavatessaan toisensa. Niiden ei tarvitse edes pysähtyä juttelemaan, koska useimmiten ihmiset puhuvat samaan aikaan ja toistensa päälle samat asiat. Oikeastaan sillä ei edes ole mitään väliä, koska kaikki tietää, miten se litania menee. "Hi, how are you?" "Hi, I'm good. And you?" "I'm good." Ja sitten matka jatkuu. Kun joku kysyy sulta, että mitä kuuluu, niin se ei täällä tarkoita, että sun pitäs oikeasti kertoa, mitä kuuluu. Oikeaoppinen vastaus on "I'm fine" tai "I'm good".

"Employees must wash hands before returning to work"

Jokaisen ravintolan vessassa on kyltti, jossa lukee tuo yllä mainittu lause. Ihan jokaisessa, jopa koulun ruokalassa. Se aihettaa mun huonolla huumorilla naurun tyrskähdyksiä, koska hei haloo, eihän me muut (kuin työntekijät) pestä käsiä ikinä... Toisaalta se laittaa myös miettimään, että kuinka paljon työntekijöihin ja niiden henkilökohtaiseen hygieniaan täällä oikein luotetaan, kun jokaisessa vessassa toi kyltti tosiaan on.

"Where is your shirt from?"

Jos Suomessa ollaan opetustilanteessa varsin epävirallisia, niin täällä se on viety uudelle tasolle. Välillä jopa niin kauas, että mulla on sellanen olo, että amerikkalaiset opiskelijat vois edes yrittää kunnioittaa opettajiaan vähän enemmän. Yhdellä luennolla viime viikolla tyttö keskeytti opettajan kysyäkseen, mistä opettaja olikaan ostanut paitansa, koska se on niin kivannäköinen.

"The Statesboro outfit"

Sorority-tytöillä on meidän yliopistossa oma tyylikirjansa. Tyylikkääseen Statesboro-lookiin kuuluu järkyttävän iso ja ruma miesten t-paita (mitä isompi sitä parempi), pikkuruiset urheilushortsit, jotka pilkistää ihan vähän ylisuuren t-paidan alta ja Niken lenkkarit. Siihen yhdistetään yleensä reppu tai joissain (hassunnäköisissä) tapauksissa designer-laukku. Oikeesti, tytöt pukeutuu täällä näin. Ja se nähdään tyylikkäänä.

Sellasta tällä kertaa. Meitsi suuntaa tästä vaihteeksi kouluhommien pariin, niitä kun tuntuu olevan sellanen ehtymätön varasto. Ihanaa perjantaita ja viikonloppua sulle!

WET WEEKEND IN WASHINGTON D.C.

Koin järkytyksen, kun avasin Bloggerin tänään: postasin viimeksi syyskuun puolella ja nyt on jo kuudes lokakuuta! Viime viikko oli ihan hurjan kiireinen, ja vaikka mulla oli suunnitelmissa ajastaa teille viikonlopuksi luettavaa, niin se jäi. Mutta! Sille on syynsä. Oltiin nimittäin kämppiksen kanssa viettämässä pitkää viikonloppua Washington D.C.:ssä. Reissu aiheutti sen, että saatan olla vähän rakastunut. DC on nimittäin yksi kivoimmista kaupungeista, jossa olen ikinä käynyt!

Lähdettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä, lennettiin Savannahista Dullesiin ja saavuttiin hotellille hyvissä ajoin ennen aamuyhdeksää. Meidän hotelli oli nimeltään Embassy Row Hotel. Sijainti oli mainio, lähellä Dupont Circleä ja Georgetowniinkin oli mahdollista kävellä. Oltiin kasattu lista nähtävyyksistä, jotka haluttiin neljän päivän aikana Washingtonissa nähdä ja sateisesta säästä huolimatta onnistuttiin näkemään kaikki.

Torstaina sää oli surkea, joten käytiin vähän shoppailemassa lähialueella, katselemassa paikkoja ja illalla käveltiin italiaiseen Filomena Ristoranteen syömään. (Teen muuten DC:n ravintoloista ihan oman postauksen. Syötiin niin hyvää ruokaa reissun aikana!)

Perjantaina huono sää jatkui. Vegetaarisen brunssin jälkeen päätettiin, ettei mennä katselemaan nähtävyyksiä, vaan vältellään sadetta. Iltapäivä hurahti nopeasti Smithsonian -museossa, jossa olisi voinut ehdottomasti viettää enemmänkin aikaan. Koko viikonlopun ainoa vähemmän hyvä päivällispaikka osui perjantaille, kun nälissämme valittiin meksikolainen ravintola hotellin läheltä. Perusruokaa, ei mitenkään ihmeellistä.

Washingtonissa on jotain maagista, joka sai mut ihastumaan kaupunkiin ihan täysillä alusta saakka. Tai ehkä mulla oli vaan sydänlasit silmillä, kun päästiin jälleen kerran pois Statesborosta ja ihmisten ilmoille suureen maailmaan? Niin tai näin, en vastustais ajatusta siitä, että jonain päivänä asuisin tossa kaupungissa, oli se sitten opiskelun tai vaikka työpaikan merkeissä.

Lisää kuvia ja tarinaa reissusta tulossa loppuviikosta. Stay tuned until then! And have a good one :)