Slider

MAALISKUUN PARHAAT

31/03/2015


Päässä jumittaa tällä hetkellä tosi pahasti. Oon ollut nyt viikon putkeen töissä ja mulla on sellanen olo, etten tällä hetkellä tee oikein muuta ku nukun, syön ja käyn töissä. Treenaaminenkin on viimesen viikon aikana unohtunut ihan kokonaan. Vielä kaks työpäivää jäljellä (meen huomenna kattomaan työkeikalla lehmiä!!) ja viikonloppuna lähdetään Kuopioon sirkusfestareille. Seuraavassa kuitenkin (vähän lyhennetyt) maaliskuun suosikit!


LAUANTAIN ONNELLISUUSPUUSKA

28/03/2015

 photo minde_zpsipgzfjmi.jpg

- Heräsin tänään (ja eilen) poikaystävän vierestä. Ihanaa luksusta etäsuhteessa.


"HALUAN OPPIA KÄVELEMÄÄN KORKKAREILLA" JA MUITA AJATUKSIA

27/03/2015

 photo haastattelussaminna_zpsyskujpzz.jpg

Lue alta mitä ajattelen tähän mennessä ajastani blogien parissa, kuinka paljon aikaa käytänkään Minna Helenan päivittelyyn viikossa ja kävelenkö korkkareilla vai tennareissa arkena. Kuvituksena kuvia, joita otettiin Iran kanssa muutama viikko sitten. Näissä on kyllä ihanan keväinen fiilis!


8 PIENTÄ JUTTUA PAREMPAAN PÄIVÄÄN

25/03/2015


Meillä kaikilla on semmosia päiviä, kun mikään ei suju eikä huvita. Tekisi mieli jäädä sängyn pohjalle makaamaan ja antaa maailman mennä menojaan ilman sua. Mulla oli sellanen päivä tällä viikolla, pitkästä aikaa. Ei huvittanut mennä luennolle eikä lähteä mihinkään kotoa. Makasin vaan sängyssä, enkä tehnyt mitään. Mulla ei oikeastaan olisi varaa pitää sellasia päiviä tällä työmäärällä, joka mulla on vielä hoidettavana ennen kuin lukukausi loppuu, joten päätin kasata listan pienistä jutuista, joilla mieli selkenee ja tulee parempi ja freesimpi fiilis. Toivottavasti näistä on apua, mua itseäni nää ainakin hyödyttää!


KENKÄRAKKAUS: NIKE FREE 5.0

23/03/2015

 photo nikefree1_zpsrvjohhlf.jpg

Nyt ne on minun, nimittäin Nike Free 5.0 -kengät! Oon harkinnut näiden ostamista koko kevään ajan ja viime viikonloppuna viimein kannoin ne Stadiumilta kotiin. Sadan (tai 130) euron suolainen hinta ei ole näin opiskelijana kauheasti houkuttanut näitä hankkimaan, mutta tulevat työvuorot takaa mulle sen verran tuloja, että kolmisen kertaa ensin testattuani kenkiä, päätin sittenkin ostaa ne omaksi. Värikin on ollut mulla selvillä vaikka kuinka kauan, koska musta-valkoiset pystyy tunnetusti yhdistämään mihin tahansa. Nyt kun vielä toi lumisade lakkaisi tuolla ulkona, niin saisin nää käyttöön! Reipasta viikonalkua :-)


LUETTAVAA SUNNUNTAILLE / BLOGILÖYTÖJÄ!

22/03/2015

Sunnuntain kunniaksi ajattelin jakaa teille muutamia aivan sairaan ihania blogeja, joita oon löytänyt viime aikoina. Mukana on myös muutama yksi vanha suosikki, josta nautin joka kerta yhtä paljon. Näistä löytyy ihan varmasti sullekin jotain luettavaa (tai katsottavaa)!



24-vuotias Carrie kirjoittaa blogiaan Lontoosta. WishWishWish sisältää paljon kauniita valokuvia, matkustelua ja kauneusjuttuja. Carrie kävi myös ihan vasta Suomessa ja teki täältä ihan superhienoja kuvia sisältävän postauksen ja vlogin.


Ingrid on yksi mun all time favorite vloggaaja. Oon katsonut hänen videoitaan jo vuosia ja katson lähes jokaisen uuden videon, kun ne ilmestyy. Ingrid teki tässä hetki sitten videon rentoutumisesta ja rauhoittumisesta ja se vetoa muhun todella paljon. Tykkään Ingridin tavasta puhua ja kertoa asioita kuvilla. Kannattaa ehdottomasti katsoa naisen muitakin videoita!


Italialaisen Giadan blogi on mulle täysin uusi tuttavuus, mutta sitäkin söpömpi sellainen. Giada kirjoittaa monista aiheista, viimeisimmäksi muun muassa motivaatiosta. Blogista löytyy kaikkea aina kauneudesta ja tyylistä valokuvaukseen ja sisustamiseen. Viime aikojen mielenkiintosin postaus liittyi ehdottomasti kuvankäsittelyyn.


Kristabelin blogi on mule näistä neljästä kaikkein uusin löytö. Selasin blogia eilen illalla ja luin muutaman todella hyvän postauksen. Muun muassa tämä uran tekemisestä ja oman jutun löytämisestä kertova postaus oli mun mielestä sairaan hyvää luettavaa!

Rentoa sunnuntaita!

KURKISTUS 13-VUOTIAAN MINNAN AJATUKSIIN

19/03/2015

 photo kurkkausminnanmieleen_zpsgjwboyvv.jpg

Siivosin tällä viikolla mun hotmailin roskapostikansiota ja törmäsin hassuun sähköpostiin. Se oli tosiaankin roskapostia, mutta paljasti mulle mitä hauskimman asian. Kyseinen sähköposti johdatti mut ensimmäisen blogini jäljille ja takaisin vuoteen 2006, kun oon alkanut ensimmäisen kerran kirjoittaa blogia. Oon siis pyörinyt blogimaailmassa jo melkein kymmenen vuotta!


VIIME VIIKON TREENIT

17/03/2015

En ole hirveästi mun liikkumisista kirjotellut tänne blogiin, vaikka aika ison osan vapaa-ajastani käytänkin liikuntaan. En vaan ole halunnut muuttaa tätä miksikään treeniblogiksi, koska juttua ei kuitenkaan riitä niin paljon. Viime viikolla oli kuitenkin aika hyvä treeniviikko, koska ennätykset paukku maastavedossa ja rinnallevetokin kulki hyvin!

Treenaan tällä hetkellä 2-5 kertaa viikossa, riippuen ihan siitä miten paljon on muuta tekemistä (ja kuinka paljon ylipäätään huvittaa). En ole mitenkään kamalan tiukka liikunnan ja ruoan suhteen, vaan meen enemmän silleen kun hyvältä tuntuu. 

Tällä hetkellä tavoitteena on kasvattaa voimaa vähän joka puolella kropassa ja hioa tekniikkaa. Käyn kaksi kertaa viikossa crossfitissä, jos aikaa riittää niin sitten enemmän. Loppuviikosta treeni painottuu juoksemiseen ja venyttelyyn, koska vietän usein viikonloput Kouvolassa. Oon viime aikoina käyttänyt myös ekstrapaljon aikaa käsilläseisonnan harjotteluun ja on se seitsemässä viikossa jo parantunut huomattavasti. Vielä on tosin pitkä matka edessä ennen kuin se onnistuu joka kerta.

Viime viikolla mentiin siis näin:

Maanantai - Sali 1h 20min

Päädyin tekemään alakroppaa, koska kaveri houkutteli tekemään pitkästä aikaa maastavetoja (sillä on versa grippsit, joita sain lainata, joten en vastustanu!). 60 kg nous 3x2 ihan hyvällä tekniikalla ja olin supertyytyväinen itteeni. Tuntu hyvältä!

Tiistai - WOD 1h, kehonhuolto ja kässäri 1h

Wodissa oli rinnallevedon tekniikkaa ja itse treeni koostu kokonaan riveistä. Loppujen lopuksi sain riuhdottua 35 kg maasta rinnalle hyvällä tekniikalla. Siihenki voin olla ihan tyytyväinen, nimim. crossfit-aloittelija.

Keskiviikko - Kävelylenkki ja vatsalihashaaste 1h

Oli tarkotuksena mennä wodiin kaverin kanssa, mutta tiesin jo aamulla herätessä, että en kykene salille saakka. Alaselkä otti maanantain treenin aika hyvin itteensä, joten laitoin suosiolla kaverille viestiä, että tänään en kyllä kykene. Lähdin sen sijaan tunnin lenkille auringonpaisteeseen ja tein vielä vatsalihashaasteen ensimmäisen videon.

Torstai - lepo

Päivä kului junassa ja ilta Helsingissä katsomassa Cirque du Soleilin Quidam-esitystä. Oli muuten ihan huippuhieno!

Perjantai - lenkki ja vatsalihashaaste 30min

Olin suunnitellut meneväni kotisalille Kouvolassa, mutta jälleen kerran auringonpaiste (ja ajanpuute) houkutteli mut ulos. Kävin juoksemassa vajaan 4 kilometriä ja tein lenkin jälkeen vatsalihashaasteen kakkosvideon. Aurinko on vaan niin kivaa!

Lauantai - sirkus/kehonhuolto/kässäri 90min

Joku luultavasti miettii, että kuinka paljon toi jaksaa tota kehonhuoltoa oikein tehdä, mutta mä vaan jaksan! Venyttely on mun mielestä kivaa ja siinäkin on niin helppo seurata omaa kehittymistä. Sukrislaisilla oli esitystreeniä, joten mulla oli hyvää aikaa venyttää läpi koko kroppa, tehdä kässäriä seinää vasten ja ilman seinää ja lopussa kaveri vielä autto mua käsilläkävelyssä (joka on vaan niin vaikeeta, yhyy). 

Sunnuntai - lepo


Semmosia tällä viikolla. Ens viikolla toivon ehtiväni wodiin ainakin kaks kertaa ja ehkä tekniikka-tunnillekin kerran. Tällä viikolla siirtyminen Kouvolaan keskellä viikkoa katkas aika hyvin noi voimatreenit. Rentoa tiistai-iltaa kaikille!

Tykkäättekö tällaista postauksista? Haluatteko juttuja liikunnasta useammin?

MATKALAUKKU, VAKUUTUS, LENNOT...

11/03/2015


Niin monta asiaa hoidettavana ennen kuin olen Yhdysvalloissa! Hakuprosessi on takanapäin ja tällä hetkellä odottelen tietoa vaihtokohteesta. Kirjoittelin jo aiemmin, että tulokset tulevat vasta joskus huhti-toukokuussa. Voi kunpa tulisivat aikaisemmin, en millään jaksaisi odottaa, varsinkaan sinne toukokuun puolelle saakka.


HAASTATTELUSSA: MATKABLOGGAAJA MAIJA IKONEN

09/03/2015


Ensimmäistä kertaa blogini historiassa ääneen pääsee joku muu kuin minä itse! Samalla pääsen vähän tuomaan mun työ(koulu)kuvioita lähemmäs blogia. Suoritan tällä hetkellä yliopistolla ulkomaan journalismiin keskittyvää kurssia ja mun aiheena on Malediivit. Kohteena Malediivit on aika sellanen "once in a lifetime" -tyyppinen häämatkakohde, mutta nykyään sinne pääsee myös reppureissaajalle sopivalla budjetilla. Kirjoitin aiheesta jutun kurssia varten, mutta päätin julkaista osia haastattelusta myös täällä blogissa.


MAALISKUUSSA NUKUN JA VALOKUVAAN

04/03/2015


Muistatteko, kun viime vuonna kirjotin jokaisen kuukauden alussa ylös asioita, joita ajattelin tehdä ja saavuttaa sen kuukauden aikana? Lopetin niiden postausten tekemisen vuodenvaihteessa, mutta nyt oon huomannut, että niistä oli oikeasti hyötyä! Kuukausittaisten tavoitteiden tekeminen sopi mulle oikein hyvin, joten ajattelin tuoda tavoitepostaukset takaisin. Toivon saavani itteäni enemmän taas niskasta kiinni ja arkirytmiä sujumaan paremmin. Tässä siis tavoitteita maaliskuulle.


LOUISIANA, GEORGIA, WASHINGTON?!

01/03/2015


Vaihto on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että hakemus on ISEPissä käsiteltävänä ja mä vaan täällä jännitän, että koska tulee tuloksia. Siis...


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan