Slider

TAMMIKUUN PARHAAT

29/01/2015


Tammikuuta on vielä muutama päivä jäljellä, mutta kuukauden suosikit tulee tässä!


LAKKAA LINTSAAMASTA - 6 VINKKIÄ PAREMPIIN ARVOSANOIHIN

26/01/2015


Viime kerralla kirjoittaessani opiskelusta käsittelin sitä, kuinka yliopistoelämästä selviää ylipäätään. Tällä kertaa päätin omistaa kokonaisen postauksen sille, miten yliopistosta selviää kunnialla. Siis kuinka saada opintorekisteriotteelle siisti rivi hyviä arvosanoja ja tarvittaessa opettajilta positiivisia suosituksia?


BRUNSSILLA

18/01/2015

 photo brunssi1_zpsa6f2319f.jpg

Tänään on kyllä ollut poikkeuksellisen kiva päivä! Nukuin aika pitkään ja siinä puolenpäivän aikaan kokoonnuttiin tyttöporukalla meillä nauttimaan brunssista yhessä. Ei oltu nähty kuukauteen koko porukka samaan aikaan, joten oli ihan sairaan kivaa vaihtaa taas kuulumisia ja kysellä miten se joululoma oli menny kenelläkin. Ruokaahan meillä oli paljon ja me myös käytettiin höpöttelyyn ja syömiseen ainakin kolme tuntia.


10 ASIAA, JOITA ET TIENNYT MINUSTA

13/01/2015

 photo minnan10faktaa_zpsbf760a3f.jpg

Harrastin pianonsoittoa muutaman vuoden alakouluikäisenä. Lopetin, koska olin todella laiska harjoittelemaan soittoläksyjä. Nykyään se harmittaa, koska olisi kiva osata soittaa paremmin.

Asun ihan mahtavan kämppiksen kanssa ja ollaan yhdessä selvitty sekä asunnon myymisestä että putkiremontista. Eikä olla riidelty oikeestaan ikinä!


RAITAPAITA

11/01/2015

 photo ira5sat_zps13dfc85c.jpg

Pääsin pitkästä aikaa kuvaamaan ihmistä, joka tosissaan viihty kameran edessä. Iraa olen kuvannut aiemminkin (klik ja klik), mutta tällä kertaa näistä kuvista tuli jotenkin todella kivoja. Tausta oli ainakin aika hyvä ja tykkään erityisesti kuvien värimaailmasta. Alan pikkuhiljaa itekin ehkä rentoutumaan kameran edessä, mutta ei musta vielä kyllä mitään mallia saa tekemälläkään! Kuvat minusta otti tietenkin Ira, thank you!


UUSI ILME

08/01/2015


Uuden ulkoasun tekeminen blogille tuntuu olevan joka kerta yhtä iso projekti, varsinkin kun omat tavoitteet ja mielikuvat kasvaa sitä mukaa suuremmiksi (ja haastavammiksi toteutta) mitä kauemmin bloggaamista on takana. Aiemmin olen itse vääntänyt kaikki elementit itse kuvista ja koodin pätkistä lähtien.


VAIHTO: MISSÄ MENNÄÄN?

07/01/2015


Vaihtoon lähtemiseen on vielä aikaa yli puoli vuotta, mutta jo nyt rahaa on mennyt ihan sievoisia summia (kielitesti on järjettömän kallis!). Totuushan on, että vaihto-opiskelu ei ole halpaa, vaikka suomalaisena vaihtarina useimmat onkin vapautettuja kohdemaan lukukausimaksuista.


6 VINKKIÄ YLIOPISTO-OPISKELIJALLE

05/01/2015


Akateeminen elämä on ihanan vapaata verrattuna kaikkeen aiempaan koulunkäyntiin. Ajattelin siis vetää yhteen muutamia neuvoja teille, jotka kamppailette yliopistoelämän keskellä, miten kaikkeen siihen vapauteen ja sen mukana tulevaan vastuuseen sopeutuu!


PARHAAT POSTAUKSET VUONNA 2014

04/01/2015

 photo IMG_3706_zps50203c3d.jpg

Näin vuoden lopun kunniaksi ajattelin listata sekä omia suosikkipostauksiani että teidän lukijoiden suosikkeja vuoden ajalta. Aloitin bloggaamiseen (uudelleen) ihan tosissani kesäkuun alussa ja sen jälkeen postauksia on kertynyt vaihtelevalla vauhdilla. Oon kuitenkin jonkun verran ylpeä itsestäni, koska kiireisestä syksystä huolimatta oon jaksanut jatkaa bloggaamista ja aika ajoin kirjottanut hömppäpostauksien lisäksi ihan kunnollisia artikkeleitakin.


BLOGILUPAUKSIA TÄLLE VUODELLE

02/01/2015


Teen joka vuosi uudenvuodenlupauksia ja aika monena vuonna oon onnistunut pitämäänkin ne. Viime vuoden lupauksia en pääse tällä erää tarkistamaan, koska ylläripylläri ne on 200 kilometrin päässä toisessa kodissa. Ajattelin kuitenkin tehdä tänä vuonna kahdet lupaukset: henkilökohtaiset ja blogiin liittyvät.


01012015

01/01/2015


Mun on  pakko tulla toivottamaan teille ihan näin ilman mitään suurempaa suunnittelua vielä kerran hyvää uutta vuotta 2015!

JOULUKUUN PARHAAT


Kirja: Veronica Rothin Divergent. Ahmin koko romaanin Lontoon-reissun aikana ja ostin kakkososan itselleni. Se on vielä kesken, mutta vaikuttaa ihan yhtä hyvältä kuin ykkönenkin.


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan