Slider

7 PARASTA OPISKELUVINKKIÄNI

11/11/2014

Olen viettänyt tänä syksynä todella paljon aikaa nenä kiinni kirjassa ja sormet näppiksellä paahtamassa esseitä (joista kolme on vielä tekemättä!). Monta kertaa oon vaan meinannut luovuttaa, kun on tuntunut siltä, että tekemistä ja vastuita on ihan liikaa. Tunnistan onneksi kumminkin aika hyvin itessäni kaikki piirteet, jotka viittaa siihen, että nyt mennään liian lujaa. Mulle on kehittynyt muutamia keinoja, joilla yleensä saan suuretkin määrät hommia tehtyä tehokkaasti ja ajattelin jakaa niitä nyt teillekin. Toivottavasti näistä on hyötyä!


1. Ota oikea asenne

Päätä, että tänään olet tehokas. Oikeanlainen ajattelutapa auttaa jo pitkälle. Itsensä tsemppaaminen on taitolaji, mutta siinäkin voi kehittyä!

2. Aloita!

Aloittaminen tuntuu aina olevan se kaikkein vaikein osuus. Ensimmäiset sanat esseeseen, ikävän puhelun soittaminen, tiskaaminen... Tartu toimeen, muulla tavalla ne hommat ei tule tehdyiksi.

3. Tee TO DO -list

Mulla on tapana kirjoittaa kalenterissani olevaan muistiinpanotilaan kaikki tehtävät hommat listaksi, ihan ne kaikkein pienimmätkin. Siitä on kiva vedellä juttuja yli, kun ne on tehty. Päivän päätteeksi on mukavaa kattoa listaa, jonka kaikki kohdat on yliviivattu.

4. Vaihda ympäristöä

Opiskelussa auttaa usein maiseman vaihtaminen. Tykkään itse erottaa kodin ja "työpaikan" eli tässä tilanteessa siis yliopiston toisistaan. Sen takia opiskelen paljon kirjastolla. Otan kirjat mukaan ja istutan pyllyni penkkiin koko päiväksi. Yliopiston kirjastolta saa ruokaa ja teetä, mitä muuta siinä tarvii?

5. Sulje internet

Jos et oikeastaan tarvitse internetiä koulutehtävän tekemiseen, laita se pois päältä. Sulje puhelimen netti ja laita tietokoneesta wlan pois päältä. Näin kukaan eikä mikään voi häiritä keskittymistäsi. Ja joskus on ihan kivaakin olla välillä offline.

6. Aikatauluta ja pidä taukoja

Kukaan ei jaksa opiskella 24/7, joten kannatan aikatauluttamista. Opiskele useampaa ainetta/kurssia päivän aikana, pidä tarpeeksi taukoja (esim. tunnin välein) ja muista juoda tarpeeksi vettä! Liiku myös välillä, jotta niska ei jäykisty ja kroppa puudu.

7. Muista rentoutua!

Aina ei tarvi paahtaa. Osta suklaata, käperry sohvale ja katso jakso lempparisarjaa tuotteliaan päivän päätteeksi. :)

Millaisilla keinoilla te saatte asioita tehdyksi?

4 comments:

  1. Tähänhän se oikeastaan kiteytyy. Tosin omalta kohdaltani tuo tee on suuri ongelma; sitä kun kuluu litroittain niin tulee liian kalliiksi ostaa kampukselta edes sitä kuumaa vettä jatkuvasti vaikka pussit muistaisi tuoda mukanaan. :D Lukiossa sitä oli vielä mahdollisuus paeta isovanhempien vintille ja rakentaa sinne sopiva opiskelunurkkaus, mutta nyt sinnekin on liian pitkä matka. Mutta tuli kyllä postaus loistavaan aikaan, olen nimittäin yrittänyt kerätä koko aamun (ja osan päivästäkin näemmä jo) motivaatiota aloittaa tehtävien töiden listan karsimisen. (Ja silti koin tarpeellisemmaksi kirjoittaa kommentin, kuin sulkea netin ja tarttua toimeen - mitä se mahtaa kertoa itsestäni? -.-'')

    Seurallinen Erakko

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa hyvä jos postauksesta oli sulle hyötyöä, toivottavasti sait hommat tehtyä! :)

      Delete
  2. Siinä on liuta hyviä vinkkejä joista osa onkin käytössä. Paitsi tuo tauotus. Sitä en oikein hallitse :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Seki on taitolaji, että tietää millon pitää levätä. Meinaa unohtua välillä itseltäkin :D

      Delete

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan