Slider

ELOKUUN EHDOTTOMAT

04/08/2014

 photo pakkoolla2_zpsf5f488d6.jpg

Elokuu tuli mulle vähän salakavalasti. Siis jo kaksi kolmasosaa mennyt kesätöistä? Enää viisi viikkoa ja koulu alkaa? Ihan käsittämätöntä. Elokuu tuo tullessaan  jo sellasen syksyfiiliksen. Ehkä se liittyy siihen, että nyt jo mainostetaan ”back to school” –tyyppisesti reppuja ja penaaleita? Sään puolesta on kuitenkin kesä, joten siitä yritetään nyt kovasti nauttia vielä!

Tämän kuun aikana meinaan ottaa itseäni niskasta kiinni itsestäni huolehtimisen kanssa. Salilla oon jaksanut ahertaa hyvin, koska usein mulla on pt Riina mukana tsemppaamassa. Juokseminen on jäänyt kuitenkin näillä superhelteillä aika vähälle, kun +30 asteessa ennemmin suuntaan rannalle kuin pururadalle.

Tavoitteena on kuitenkin edelleen puolimaraton, mutta nyt sen suorittamisesta on luvassa palkinto. Haluaisin 35mm objektiivin mun kameraan, mutta kyseisellä putkella on hintaa joko reilu 600 tai reilu 1500 euroa riippuen pienimmästä aukosta. Niinpä päätin, että objektiivin ostamiseksi on tehtävä vähän duunia ja samalla säästettävä rahaa, joten jos/KUN juoksen sen puolikkaan, saan sen jälkeen hankkia tuon ihanuuden itselleni.

Aion panostaa hyvään ja terveelliseen ruokaan, säännöllisempään elämään ja pienistä asioista nauttimiseen. Muistan nauraa useammin ja ottaa asiat rennommin. Niillä on kuitenkin aina tapana järjestyä.

Elokuun aikana meinaan saada vielä muutaman keskeneräisen kirjan luettua, uuden ulkoasun blogiin ja aina vaan parempaa sisältöä aikaiseksi. Siksi kysynkin nyt, että minkälaisia postauksia te haluaisitte nähdä?

2 comments:

  1. ootpa kaunis! ja tää sun blogi on ihuna! <3 tee ihmeessä asupostauksia! ;)
    http://maijaviola.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii kiitos! Jonkunlaista asupostausta pienellä twistillä on tulossa tänään :)

      Delete

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan